maanantai, 17. lokakuuta 2011

Sleepless päivä

Vihdoinkin sain sen aikaseksi, kutsua kaikki Sleepparit saman "katon alle". Pentueita on kahdeksan jotka koostuvat 23 kasvatista. Tämä ajanjakso sijoittuu vuosille 1998-2011.
Näistä 4 on poistunut sateenkaari sillalle ja 5 ei päässyt tulemaan. Mutta hienoa oli kuitenkin saada 14 kasvattia yhtäaikaa paikan päälle omistajineen. Kaikkia oli mukava nähdä, toki suurinta osaa olen nähnyt pitkin vuosia kisa ja näyttelyreissuilla. Nostalgia tunne tuli kun Bountyn veli saapui paikalle, jota en ole ehkä 10 vuoteen nähnyt ja pieni liikutuksen tunne, nimeltään ikävä, nousi pintaan. Siinä oli niin paljon samaa mitä Bountyssä <3

Ohjelmana oli agilityä a'la Jenni Leino joka ei koskaan petä koulutuksen annissa :) Oli mukava nähdä ne kasvatit radalla treenaamassa jotka agia harrastavat. Myöskin Qki ja Ii pääsivät radalle. Qkin kanssa jotkin kohdat onnistui ja jotkin ei. Välillä sitä kiinnosti muut ihmiset enemmän kuin emäntä itse..mutta Ii ei petä koskaan. Sen kanssa tehtiin hienoja suorituksia ja nytkin huomasi eron kuinka vapaammin vien Iitä kuin Qkia. Johtunee osaksi varmaan siitä että alan luottamaan Iihin ja on jo yhteistä treeni/kisaaikaa takana.
Agin jälkeen sitten oli vuorossa yhteisoloa ja grillausta. Kiitos ihanille ihmisille paketista :) Toivottavasti mä en tarvi niitä kaikkia tuotteita ihan vielä ;D
Tässä Kuvat Sleepy päivästä :) Harmittavasti en ottanut niitä enempää... Uskoisin että "meillä kaikilla oli niin muukaavaa oi jospa oisit saanut olla muuukaaanaaa".
Kiitos teille ihanat <3

Indianin "astutukset" on nyt takanapäin ja jäädään oottelemaan mitä tuleman pitää. Tarinaa sitten myöhemmin enemmän :)

1 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Nimenomaan! Oi jospa oisin saanut olla mukana :(((